Nimeni on Janne Markkanen olen suomalainen graafinen suunnittelija ja karikatyyritaiteilija. Olen ollut myös pienyrittäjä vuodesta 1987 saakka ja tänä aikana saanut olla mukana monen näköisissä projekteissa, pääasiassa mainonnan sekä markkinoinnin saralla. Olen myös tehnyt kuvituksia tilaustyönä sekä sarjakuvia eri julkaisuihin.

3-taulua-karikatyyrit-700px
Karikatyyritauluja

Suuri intohimoni on karikatyyrit, joita teen tilaustöinä valtaosin 50- ja 60-vuotislahjoiksi ihan tavallisille ihmisille. Käy tutustumassa töihini kotisivuillani: www.karikatyyrilahja.com

Koiramaista touhua

Pitkäaikainen kiinnostukseni koiriin on yhdistynyt piirtämisen kanssa, joka johti 2010 kauan mielessä pyörineen koirapaita-malliston syntymiseen. www.dogistyle.fi verkkokaupasta löytyy paitojen lisäksi myös paljon muita eri koirarotujen piirroskuvilla painettuja tuotteita.

Kotisivut ja hakukoneoptimointi

Ensimmäiset nettisivuni tein noin vuonna 1997 ja lähes heti AltaVista hakukoneen  ilmestyttyä tajusin, että nettisivut tulee löytyä hakukoneesta, jotta niistä on mitään hyötyä. Ja mielummin vielä siitä etusivulta. Silloin ennen etusivulle oli helppo päästä, mutta nykyään kilpailu on kovaa ja Google on tullut käsittämättömän viisaaksi, joten ihan pelkällä kikkailulla joutuu vain kokonaan siitä pelistä ulos.

Piirtämisen ohella tarjoan yrityksille kotisivujen suunnittelun, hakukoneoptimointia sekä autan Facebook ja AdWords -mainonnan kanssa.

Jannen Karikatyyrilahja Oy

Riekontie 7, 02880 Veikkola

Puh.: 044 5852845

http://www.karikatyyrilahja.com