Tikkurilan uutta kirkkoa lähdetään rakentamaan yhteistyöllä

Tulevan kirkon arkkitehti ja rakentaja on valittu. Tikkurilan kirkkoherran mukaan ehdotus sopii kaupunkikuvaan sulavasti ja rohkeasti.

Tikkurilan keskustaan tulevan kirkon rakentaja on varmistunut. Vantaan seurakuntien kiinteistöjohtokunta valitsi 23.10. arkkitehdiksi OOPEAA Office for Peripheral Architecture ja kirkon rakentaa Lujatalo Oy. Arkkitehtitoimisto OOPEAA on suunnitellut muun muassa vuonna 2004 käyttöön vihityn Klaukkalan kirkon Nurmijärvellä ja 2016 käyttöön otetun Espoon Suvelan kappelin.

Tikkurilan seurakunnan kirkkoherra Janne Silvast on tyytyväinen hankkeen etenemiseen.

– Odotukset ovat korkealla. Innostus ja sitoutumishalu uuden kirkon rakentamiseen on suuri kaikilla osapuolilla seurakunnilla, rakentajalla ja arkkitehdillä. Hankkeen etenemistä tähän vaiheeseen on valmisteltu hurjan paljon. On suurenmoista ottaa monta askelta eteenpäin kohti kirkon rakentamista, Silvast sanoo.
– Ehdotuksessa kirkko istuu sulavasti ja rohkeasti kaupunkikuvaan ja ympäröivään kortteliin. Toiminnallisesti se taipuu hienosti erilaisiin käyttötarpeisiin. Kirkkosalia, muita toimintatiloja ja työpisteitä on jo tarkasteltu eri käyttötarkoitusten kautta. Kyseessä on kuitenkin tosiaan ehdotus, jota vielä hiotaan toiminnallisesti ja kaupunkikuvallisesti.

Silvast muistuttaa, että kilpailutuksen voittanut ehdotus uudeksi kirkoksi on tietenkin ehdotus, joka hioutuu edelleen sekä toiminnan että kaupunkikuvan osalta. Kirkon lopullinen ilme ei ole tässä vaiheessa jokaista yksityiskohtaa myöten lyöty lukkoon.

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s